Kylkimyyryn Michael Vronsky on saanut jälkikasvua Riihisillan kennelissä Uudessakaupungissa. Lisätietoja osoitteessa http://www.riihisillan.net/
Ronskilla on kunnia olla oman pentueensa ensimmäinen sukua jatkanut koira. Jatkossa toivotaan jälkeläisiä myöskin Nooalle sekä tietysti Millerille ja Tarulle.

#1 - kirjoittanut Antti Timonen 2. maaliskuuta 2010
Quote
Moi Tuomas, teillä onkin jännät ajat tiedossa kun on omat pennut tulossa ja sitten kasvattajana mukana Ronskin suvun jatkamisessa. Itsekin olemme hieman “täpinöissä” ja kovasti odotamme, että ainakin yhdestä tulisi “isänsä poika” värityksensä suhteen. Käymme aika-ajoin kurkkimassa milloin löytyy uusia kylkimyyryläisiä.
Terveisin, Kaisa, Antti, lapset ja Ronski
#2 - kirjoittanut tklaavo 3. maaliskuuta 2010
Quote
No nyt niitä syntyi tänne niitä uutukaisia. Ja kuulin huhun, että Ronskin veli oli myös treffeillä. Eli koirastanne saattaa tulla myöskin setä. Koitetaan tämän vuoden aikana saada siitä myös eno..
t.Tuomas