Rotu

Mikä ihmeen paimensukuinen lapinkoira?

Paimensukuisen lapinkoiran käsite syntyi, kun lapinkoiran (nyk. suomenlapinkoira) rotutyyppiä alettiin uudistaa 1980-luvun taitteessa ottamalla rotuun uudenlaisia kantakoiria. Osa harrastajista vastusti tätä ja jatkoi vanhojen porokoirataustaisten sukujen parissa. Perustettiin Paimensukuisen lapinkoiran seura ry. 1980- ja 1990 -luvuilla paimensukuisia kasvatettiin erillään “valtavirran” suomenlapinkoirista, vaikka kaikki koirat rekisteröitiin samaan rekisteriin. Lopputuloksena oli kaksi varsin erinäköistä linjaa. Paimensukuisissa tavoiteltiin pitkähkörunkoista paimenkoiratyyppiä, kun valtavirta pyrki lyhyempään ja pörröisempään kippurahäntäiseen malliin.

2000-luvulla linjojen ulkomuoto on alkanut lähentyä. Rotumääritelmää on tulkittu hieman eri tavoin, paimensukuisia on käytetty valtalinjan jalostukseen, ja paimensukuisten lapinkoirien ulkomuoto on jonkin verran yhdenmukaistunut. Paimensukuisia muotovalioitakin on valmistunut useampi. Erot eri linjojen kasvattajien ihanteissa vaihtelevat yksityiskohdiltaan – paimensukuisten kasvatuksessa on kuitenkin mukana myös ideologia tietyistä suvuista peräisin olevan koirakannan säilyttämisestä muuttumattomana.

Tirro, Kessi ja siipikarjaa.

Tirro, Kessi ja siipikarjaa.

Rotumääritelmän kuvaama luonne on meilläkin tavoitteena. Ihanteena on älykäs, ihmistä hyvin lukeva koira, joka ei vähästä hätkähdä. Ystävällisyys, lempeys ja toimeliaisuus ovat parhaita lapinkoiran ominaisuuksia. Jonkin verran esiintyy turhaa ylivilkkautta ja hermostuneisuutta, mutta näissäkin tapauksissa koulutettavuus on tallella. Paimensukuisen lapinkoiran tulisi mielestäni olla hyvä yleiskoira, joka viihtyy perheen parissa eikä vaadi mahdottomia, mutta on silti toimiva harrastuskoira monessa eri lajissa ja tarjoaa kouluttajalleen onnistumisen ja yhteistyön elämyksiä.

Voi miettiä, mikä on paimensukuisen lapinkoiran erityisasema ja miksi jatkaa niiden kasvattamista valtavirran ulkopuolella. Itselleni perustelen tämän sillä, että olen tutustunut rotuun nimenomaan paimensukuisten kautta. Tämä koirakanta on tullut vuosien varrella varsin tutuksi, niin vahvuuksineen kuin puutteineenkin, ja koko rodun ymmärtäminen kaikkine linjoineen olisi melkoinen urakka. Tämä ei tarkoita, etteikö kaikensukuisiin lapinkoiriin tutustuminen olisi kiinnostavaa ja tulevaisuudessa ihan mahdollista. Paimensukuisessa on vaan sitä jotain, joka aikanaan sai koirista innostumaan – siksi en sitä ihan heti ole valmis jättämään.